KALEVALAISET ENERGIAT®

Energiahoito- ja aurakurssit
Energiahoidot
Energeettiset tuotteet
Palvelut 

Reikihoito ja muut Reikiin liittyvät hoidot

( Reiki Reikihoito Reikihoidot Karuna Karunareiki Kundaliinireiki Violettiliekkireiki Violet Flame Reiki Hopeanviolettiliekki )

Reikihoito täyttää energiavarastot ja virkistää, tasapainottaa ja energisoi energiakeskukset, availee energiakanavien tukoksia, tuo käsittelemättömiä vanhoja asioita pintaan käsiteltäväksi ja tasoittaa esteitä helpottaen elämää. Reikihoitoa voi antaa sekä itselle että muille. Reikihoito on mahdollista sekä lähihoitona että kaukaa välitettynä. Reikienergia on viisasta energiaa (Korkeamman Minän ohjaamaa), joka menee sinne missä sitä tarvitaan. Reikienergia ei vahingoita sen käyttäjää, sillä ylimääräinen energia ei pääse vastaanottajalle. Reikihoidon jälkeen voi kuitenkin tulla epämiellyttäviltä tuntuvia tuntemuksia. Nämä ovat niin kutsuttuja puhdistumisoireita. Ne ovat täysin luonnollisia ja yksi merkki siitä, että hoito rupeaa vaikuttamaan. Puhdistumisoireet helpottavat, kun hoitoa jatketaan ja kuona-aineet poistetaan kehosta. Puhdistumisoireita voi olla epämääräinen flunssamainen olotila, pieni kuumeilu, päänsärky, jokin muu särky siinä kehonosassa, missä on ongelmia tms.

Länsimaisen perinteen mukainen reikihoito perustuu chakrojen tasapainotukseen. Siinä on noin tusinan verran eri käsienasentoja, joita pidetään kutakin tarpeesta riippuen noin viisi minuuttia. Jos on kuitenkin jollain alueella tarvetta suurempaan määrään energiaa, niin tätä aikaa voi hieman pidentää. Perinteisessä japanilaisessa reikihoidossa sen sijaan hoidetaan viidellä käsienasennolla vain päätä. Tällöin ajatellaan pään vastaavan koko kehoa. Reikihoito voidaan tehdä todella monella eri tavalla, joille on yhteistä se, että niissä käytetään Reikienergiaa. Reikienergia on alati kehittyvä energia, jossa on koko ihmisen evoluution kehitys mukana eli se suomeksi sanottuna kehittyy sitä mukaa kun käyttäjän tietoisuuden evoluutio etenee. Reikienergia on myös lahjomaton energia eli se vie käyttäjäänsä hänen vapaan tahtonsa mukaan eteenpäin: jos käyttäjä ei halua edetä niin Reikienergia ei manipuloi häntä etenemään. Jos taas käyttäjä on valmis kaikkiin muutoksiin, joita hoidossa tapahtuva yhdistyminen korkeampaan tietoisuuteen tuo, on edessä Tie ihan tähtiin asti.

Reikihoitotavoissa on hieman muunnelmia riippuen siitä, mistä hoitaja on oppinsa saanut. Tässä kerrotaan yleisesti ottaen reikihoidosta sen käsienasentolähihoidosta. Reikihoito alkaa yleensä keskittymisellä ja vastaanottajan auraan tutustumisella. Aloitettaessa pyydetään esimerkiksi välittäjän ja vastaanottajan korkeampaa minää vastaanottamaan ja toimittamaan välitettävää energiaa sekä reikioppaita avustamaan hoidossa. Välittäjä avautuu Reikienergian puhtaaksi kanavaksi. Yleensä hoito aloitetaan vastaanottajan päästä lähtien. Ensimmäisessä käsienasennossa hoidetaan otsachakraa, joka sijaitsee silmien välissä alaotsalla. Kädet peittävät alaotsan ja ovat nenän molemmin puolin. Seuraavaksi ne siirretään päälaelle, jossa sijaitsee kruunuchakra. Sieltä kädet laitetaan kallon kehtoon, joka sijaitsee pään takaosassa. Joissakin reikilinjoissa kädet viedään päälaelta korvien päälle, josta sitten vasta ne siirretään kallonkehtoon.
  
Seuraavaksi laskeudutaan alaspäin kehoa sen etupuolella, chakra kerrallaan, aloittaen kurkkuchakrasta. Kurkulta siirrytään sydänchakralle, joka löytyy rintojen välistä rintalastan kohdalta. Sieltä siirretään kädet solar plexus –chakralle, joka sijaitsee pallean yläosassa, jossa rintalasta päättyy. Sakraalichakra sijaitsee noin pari-kolme sormenleveyttä navan alapuolella ja se hoidetaan solar plexuksen jälkeen. Viimeisenä kehon etupuolelta hoidetaan juurichakraa. Se sijaitsee häntäluussa ja se hoidetaan asettamalla kädet lonkille tai reisien yläosiin.

Kun ollaan hoidettu kehon etupuoli, ollaan jo käyty kaikki seitsemän päächakraa läpi. Reikihoidossa hoidetaan ne kuitenkin myös selänpuolelta. Kehon etupuolelta chakroja hoidettaessa hoidetaan niiden sisältämiä tunneasioita. Selänpuolelta vahvistetaan puolestaan tahtoon liittyviä asioita. Kehon etupuolelta selänpuolelle siirryttäessä juurichakralta siirretään kädet niskalle. Seuraavana hoidetaan sydänchakra takaapäin asettamalla kädet lapaluiden alaosaan selkärangan päälle. Seuraava käsienasento on solar plexus chakra takaapäin, jossa kädet lasketaan selän keskiosaan. Jossain reikilinjoissa sakraali- ja juurichakra hoidetaan takaapäin yhteisellä käsienasennolla, jolloin kädet sijoittuvat pakaroiden yläosan kohdalle ulottuen laajasti alaselässä. Jos chakrat hoidetaan erikseen niin sakraalichakran hoitoasennossa kädet ovat ristiselän alueella ja juurichakran hoidossa pakaroiden päällä.

Varsinaiseen reikihoitoon ei kuulu muita käsienasentoja, mutta hoitoa voidaan kuitenkin vielä jatkaa käymällä läpi jalkojen osia, kädet, energiaa erityisesti tarvitsevia kehonosia. Reikihoito päätetään usein tasapainottamalla pitäen käsiä jalkapohjissa. Edellä kuvatut käsienasennot ovat toiselle tehtävän lähihoidon asentoja. Itsehoidossa hoidetaan täsmälleen samat kohdat, mutta teknisistä syistä joidenkin käsienasentojen kohdalla hieman eri tavalla; esim. sydänchakran hoitaminen takaa ei helposti onnistu laittamalla suoraan kädet paikoilleen, vaan itsehoidossa tämä tehdään ikään kuin halaamalla itseään, jolloin kämmenet asettuvat kyljille.

On myös useita muita tapoja tehdä reikihoitoa; pikahoito, jossa chakrat tasapainotetaan puolessa tunnissa, reikienergian valuttaminen otsalta kallonpohjaan, intuitiiviset muunnelmat perushoidosta, yhdistetty lähi- ja kaukohoito jne. On lukuisia Reikitekniikoita, joita tähän hoitoon voidaan yhdistää mukaan. Kauttamme on saatavissa ylempänä mainittu käsienasentoihin perustuva hoitotapa, mutta myös erilaisten alkuperäisten reikitekniikoiden hyödynnys hoidossa; Reiji Ho -intuitiivinen hoitaminen, Byosen Reikan Ho -skannashoito, Byogen Chiryo -hoito ja monet muut tavat. Mainittakoon, että Reikihoito on mahdollista tehdä myös ihan tavallisen bioenergiahoidon tyyliin ja jopa samalla tekniikalla auran kautta hoitamalla ja siitä yleensä on kysymys esim. Reiji Ho:ssa.

Yllä kuvailtu hoitotapa on lähinnä länsimainen käsienasentoihin perustuva hoito. Tosiaan tarjolla on paljon muitakin mahdollisuuksia. Hoitoon tullessasi voit kuitenkin luottaa hoitajiimme ja heidän päätökseen tehdä hoito juuri niin kuin sillä kertaa kuuluukin.

Reikihoitoon voi yhdistää Reikienergian ja Reikin symbolien lisäksi myös muita energian muotoja sekä symboleita. Tällöin voidaan liittää hoidon nimeen etuliite siitä mistä on kysymys. Esimerkiksi meillä on mahdollista Reikihoitoon liittää esimerkiksi Karuna, Violettiliekki, Kundaliinireiki, Kalevalainen Seichim jne tarpeen mukaan. Reiki on halutessa mukana myös Kalevalaiset Energiat® -energiahoidoissa.

Reikihoito on yksinkertainen ja tehokas hoitotapa ja se oikeasti seuraa aikaansa eli kehittyy vastaamaan kulloisiakin tarpeitamme.


Tietoiskut hoidoistamme:


Kalevalaiset Energiat® -energiahoidot:

Kalevalaiset Energiat® -energiahoito

Kalevalaiset Energiat® Sakkaraenergiatyö -energiahoito

Kalevalaiset Energiat® Energeettinen akupistehoito -energiahoito

Kalevalaiset Energiat® Energeettinen jäsenkorjaushoito -energiahoito

Kalevalaiset Energiat® Aurahoito -energiahoito

Kahden hoitajan tekemä energiahoito

Reikihoito ja sen muunnelmat

Shamballa 13-D™ -energiahoito

Cammalot® Seichem -energiahoito

Kalevalainen jäsenkorjaus® -kansanparannushoito


 

Kalevalaiset Energiat

"Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.

Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi noin nimesi

Kalevala Akatemia